lauantai 8. tammikuuta 2011

Uuden vuoden tavoitteita

Uudet vuodet ovat minunkaltaiseni suunnittelijan ja haaveilijan huippuaikaa: kerrankin on lupa oikein luvan kanssa vihkiytyä pähkäilemään ja planeeraamaan tulevan vuoden koitoksia! Uuden vuoden lupauksien – tosin kutsun niitä itse mieluummin tavoitteiksi – tekeminen on mun lempipuuhaa, ja nytkin uppouduin perusteellisesti pähkäilemään, miten olisin vuonna 2011 parempi ihminen. Sen sijaan, että olisin pelkästään vain kirjannut tavoitteet ylös, mietin myös suunnitelman, kuinka pyrkisin toteuttamaan ne. En viitsi kirjata kaikkia tavoitteitani tänne blogiin, sillä postauksesta tulisi piiiitkä (ja pitäisitte mua ehkä vähän hurahtaneena :D), mutta ehkä kirjoittelen aina silloin tällöin jostakin tärkeästä tavoitteestani. :)




Katsottiin Jussin kanssa lentomatkalla Jamie Oliverin ohjelma nykyamerikkalaisten surkeasta ruokavaliosta, ja intouduttiin sen pohjalta miettimään omia elämäntapojamme ja erityisesti sitä, että mitä parannettavaa niissä olisi. Meillähän on asiat pääpiirteittäin tosi hyvin – syödään suht terveellisesti ja monipuolisesti, syödään paljon kotiruokaa eikä herkutella mitenkään ylen määrin -, mutta ainahan löytyy parennettavan varaa. Rakastamme molemmat hyvää ruokaa, ja mietimmekin, että miten voisimme maksimoida siitä saadun nautinnon sekä terveysvaikutukset olemalla kuitenkin mahdollisimman eettisiä kuluttajia.

Kuten useilla opiskelijoilla, myös meidän ruokahankinnat ovat hyvin pitkälti tiukan budjetin armoilla. Rahaa ei todellakaan ole ylimääräistä, ja joskus olemme joutuneet tinkimään ruuan laadusta tämän vuoksi. Mietimme, että jos olisimme vähän tarkempia ruokaan kulutetun rahan suhteen, ehkä säästäisimme rahaa, jotka voisimme käyttää sitten ruuan laadun kohentamiseen. Päätimmekin, että tästä lähtien suunnittelemme viikonruokalistan etukäteen, ja käymme kaupassa yhdessä kaksi kertaa viikossa. Etukäteen suunniteltu ruokavalio minimoi hutiostokset, jämäruuat tulee hyödynnettyä paremmin eikä kaupassa tarvitse käydä niin usein! Rahan lisäksi säästämme myös molempien hermoja. ;) Ja "säästyneet" rahat voimme sitten käyttää vähän parempilaatuisiin ostoksiin.


Suunnatessamme kauppaan koetamme suosia entisestään kotimaisia kasviksia sekä luomuruokaa, taloudellisten mahdollisuuksiemme mukaan luonnollisesti. Kasviksia kulutetaan meidän taloudessa aika paljon jo nytkin, mutta ajattelimme silti pyrkiä lisäämään ja erityisesti monipuolistamaan niiden käyttöä. Aion myös kokeilla ennakkoluulottomasti uusia kasviksia ja juureksia. Koetankin etsiskellä netistä uusia kasvisreseptejä ja saada vinkkejä etenkin kasvislisukkeiden valmistuksiin. Ihan pelkistä kasvisruuista Jussi tuskin vielä innostuu, mutta ehkä yritän joku kerta hämätä hänen lautaselleen soijaa tai tofua. ;)

Yhdeksi tavoitteeksi kirjasimme myös uusien lisukkeiden kokeilun ja käytön. Täysjyväpasta, tumma riisi ja perunat ovat kyllä toimivia lisukkeita monen ruokalajin kaveriksi, mutta pyrimme lisämään muun muassa erilaisten papujen käyttöä. Myös quinoan ja linssien käyttöä haluan lisätä!

Pyrimme myös parantamaan ruokatottumustemme pieniä puutteita, kuten esimerkiksi toisinaan liian pitkäksi venähtäviä ateriavälejä. Koetamme pitää ruokailuvälit tasaisena miettimällä vähän etukäteen syömisiämme sekä kuljettamalla mukanamme pieniä välipaloja. Lisäksi tarkoituksenamme on ryhdistäytyä kalan syönnin suhteen – tähän asti olemme nimittäin syöneet aika harvoin kalaruokia! Tarkoituksena on siis kokkailla kalaa vähintään kerran viikossa. Myös limsan litkimistä pyrimme vähentämään, se on aika tyyristä täällä Suomessa ja myöskin huonoksi hampaille!


Vaikka pyrimme parantamaan elintapojamme ja ruokavalioamme ja sitä kautta kohentamaan hyvinvointiamme, liian tiukkapipoisiksi emme kuitenkaan aio ryhtyä. Yksi tavoitteistamme onkin säilyttää parannusaikeista huolimatta vanha rentous ja joustavuus ruokailuissamme. Tosin en usko, että tuota olisi tarvinnut erikseen kirjata, sillä herkuttelu kuuluu ja tulee taatusti kuulumaan jokaviikkoiseen elämäämme joka tapauksessa, mut kirjasimmepa kuitenkin. Kukaan ei ole täydellinen syömäri, eikä onneksi pidäkään! :)

Tekikö kukaan muu elintapoihin tai ruokailutottumuksiin liittyviä uuden vuoden lupauksia?

7 kommenttia:

  1. Epätyypillisestä syömishäiriöstä (BED) kärsivä neito pulassa ( ;) ) ja tänä vuonna aattelin kiinnittää paljon enemmän huomiota terveellisiin välipaloihin, etten sorru ahmimaan kaappeja vajaiks kun en oo saanu aikoihin ruokaa. Toisena tavotteena on juoda enemmän vettä. Nämä ainakin tulivat mieleen ruokapuolesta :)

    VastaaPoista
  2. "Tekikö kukaan muu elintapoihin tai ruokailutottumuksiin liittyviä uuden vuoden lupauksia?"
    - Luulen, että aika moni :DD just luin paikallisen kaupunkilehden kolumnin aiheesta... eri asia sitten tietty on, monellako paremman elintavan toteutus jatkuu vielä alkuinnostuksen jälkeenkin. Itsellä kun on tapana lipsua lupauksista niin en oikeastaan tehnyt uudenvuodenlupauksia. Teen ennemminkin lupauksia yksittäisille viikoille (suurin osa niistä koskee juurikin ruokailutottumuksia) ja osa oikeasti jääkin sitten pysyviksi muutoksiksi. Melko pieni osa mutta kuitenkin :D

    Soijan käytön ruuanlaitossa tahtoisin minäkin oppia! Jos joskus kokeilet jotain sellaista reseptiä niin pistä ihmeessä jakoon se tänne :)

    VastaaPoista
  3. En varsinaisesti, mutta aloitan uuden vuoteni herkkulakolla, sain jouluna ihan riittävästi suklaata ;) vasta reilu viikko ja tiukkaa tekee!

    VastaaPoista
  4. siis kaks ihmistä, jotka urheilevat paljon ja syövät monipuolista, normaalia kotiruokaa ryhtyvät pohtimaan, miten voisi parantaa elämäntapoja..voi luoja, anna mun kaikki kestää. joku raja sentään. eikö mee jo vähän jeesusteluksi?

    VastaaPoista
  5. Tata, ruokailuvälejä ei kannata venyttää liian pitkiksi, sillä sitten tosiaan tulee helpommin ahmittua ja syötyä enemmän, kuin olisi syönyt jos olisi pitänyt ruokavälit tasaisina. Toivotan sulle tosi paljon tsemppiä tavoitteiden saavuttamiseen! :)

    Essi, joo aika monella taitaa jäädä lupaukset enemmänkin hetkellisiksi kuin pysyviksi muutoksiksi. Mä koetan kirjoittaa tavoitteet ylös ja päivittää niitä aina tasaisin väliajoin, silloin ne ainakin pysyvät mielessä. Ja laitan ehdottomasti soijareseptin tänne heti, kun ehdin vain kokeilemaan! :)

    Laapa, mäkin mietin herkkulakkoa, kun tuli tosiaan herkuteltua aika paljon viime viikkoina, mut sit luovuin ajatuksesta. Mulla ei oikein lakot toimi, kun sit tulee se kielletty hedelmä -efekti! :D Mut tsemppiä herkkulakkoon sinulle! :)

    Anonyymi, no ei tämä mun mielestä ole jeesustelua, ainahan sitä voi parantaa, eikös vain? :) Varsinkin, jos homma ei mene yli. Meilläkin on tavoitteena aika pitkälti rahan säästö ja vähän eettisempi elämä. Amerikan käsiteltyä ruokaa puoli vuotta puputtaneena tekee yllättävästi mieli syödä entistä raikkaammin! :)

    VastaaPoista
  6. Aina toki voi parantaa..Mut kannattaako elämää elää sillain, ettei mikään riitä, aina pitää pyrkiä parempaan ja parempaan? No, se on toki jokaisen oma valinta:) Mutta minäki liputan eettisemmän elämän puoleta (vaikka seki alkaa jo mennä niin trendiksi ja kaupalliseksi silmäänkusemiseksi, mut silti)!

    VastaaPoista
  7. Anonyymi, mun mielestä se että pyrkii parempaan ei automaattisesti tarkoita sitä, ettei mikään riitä. Totta kai itseensä voi olla tyytyväinen, mutta silti haluta joihinkin asioihin parannusta - muutenhan sitä ei koskaan muuttuisi ihmisenä. :)

    VastaaPoista