Vauhtikestävyyslenkeistä on muodostunut varsinainen peikko mulle. Koko syksyn ja talven oon ollut todella epämotivoitunut juoksemaan kovaa, ja oon jotenkin antanut itselleni luvan lusmuilla treeneistä. Vuoden vaihtuessa ja kevään alkaessa häämöttää tulevaisuudessa on kuitenkin ollut pakko ryhdistäytyä ja aloittaa vauhtikestävyysharjoittelu!
Vauhtilenkeissä ei sinänsä ole mitään vikaa, ja oikeastaan ne ovat tavallaan ihan mielekkäitä, kun hommassa on jokin "juju" tasaisen hölkkäilyn sijaan. Sen sijaan inhoan sitä tunnetta, kun juostaan kovaa ja mennään sen kuuluisan comfort zonen ulkopuolelle. Inhoan sitä, kun alkaa tuntua kamalalta, maitohapot alkaa kertyä lihaksiin ja oksennus nousta kurkkuun... Olen jotenkin tosi mukavuudenhaluinen ihminen, ja nopeasti alan märistä, että mä en jaksa, pakko hiljentää vauhtia. Kuinka ihmeessä saan motivoiduttua kestämään noita fiiliksiä, ja miten ihmeessä saisin hiljennettyä sisäisen luovuttajani?
Minulle ehdottomas paras tapa tehdä kovia treenejä on tehdä niitä porukassa tai kaverin kanssa. Jenkeissä juostiin parhaimmillaan kolme kovaa harjoitusta viikossa, eikä pahempia motivaatio-ongelmia ollut. Sisäinen kilpailijani heräsi, ja sain aina itsestäni paljon irti, kun juoksin tavallaan kilpaa muiden joukkueen jäsenten kanssa. Täällä Oulussa juoksujoukkuetta ei ole, mutta olen aina koettanut sopia kovammat harjoitukset tehtäväksi jonkun kaverin kanssa. Sekin helpottaa, kun viereisellä matolla puuskuttaa kaveri, jolloin ei kehtaa antaa kovin helposti periksi.
Kilpailuviettiä olen koettanut hyödyntää myös siten, että olen osallistunut harjoitusmielessä juoksukilpailuihin. Kisoja kohtaan ei välttämättä ole ollut mitään suuria tavoitteita, jolloin kynnys osallistua on pysynyt matalalla. Kuitenkin aina on tullut juostua taatusti kovempaa kuin olisin juossut yksin! Aion siis jatkossakin sisällyttää näitä "harjoituskisoja" ohjelmaani ainakin kuukausittain. Jussi on vienyt kilpailuvietin vielä pidemmälle, ja hän alkaa ihan tavallisellakin lenkillä tai hiihtoretkellä "kilpailla" kanssatreenaajia vastaan pyrkimällä ohittamaan edellämenijät mahdollisimman pian. :D
Negatiivista self-talkia on todellakin helpompi sietää, kun treenaa seurassa, mutta valitettavasti aina ei ole mahdollista saada treeneihin mukaan kaveria. Yksinäisiin oksutreeneihin motivoituminen on superhankalaa, vaikka olenkin yrittänyt kehitellä kaikenlaisia kikkoja kestääkseni tuskaa. Yksi keinoistani on musiikki: juoksen hyvin harvoin yksin vk-lenkkiä ilman musiikkia, ja yleensä kuulokkeissani pauhaa jokin nopeatempoinen ja/tai aggressioita herättävä biisi. Usein pistän musiikin soimaan ihan täysillä ja koetan vaikka hyräillä mukana! Joskus saankin ajatukseni hetkeksi muualle, kun keskityn lempibiisini kertosäkeen lauleluun.
Pahimman hapotuksen aikana koetan ajatella tosi tunteita herättäviä ajatuksia: muistelen maratonin viime metrejä tai fiilistä onnistuneen juoksukisan jälkeen. Joskus myös kuvittelen, että olen paraikaa juoksemassa ennätystäni tai saapumassa voittajana maaliin. :D Koetan myös tsempata itseäni ajattelemalla tyyliin "enää 500 metriä, reilu kierros radalla", "enää yksi kilometri" tai "enää kaksi biisiä". Tsemppauksen aikana yritän kuvitella, kuinka juoksen tuon ratakierroksen tai miltä musta tuntuisi aloittaa viimeinen kilometri maratonilla.
Näiden tsempparitekijöiden avulla koetan nyt aloittaa kovemman harjoittelun ja sisällyttää viikkoni 1-2 vauhtikestävyyslenkkiä. Mutta kertokaapa tekin, kuinka te nujerratte sisäisen luovuttajanne ja kestätte maitohappoja?
Hei! Hyvä teksti, tykkäsin todella :)
VastaaPoistaMillaisia vk-lenkkejä teet ja onko tähtäimessäsi joku tietty matka, mitä varten treenailet?
Itsekin olen viime keväästä lähtien innostunut enemmän juoksemisesta ja aloittanut vauhtilenkkien ja vetoja sisältävien lenkkien sisällyttämisen viikko-ohjelmaan. Sinun blogiasi on oikein mukava lukea, sillä tuot usein esiin juuri sellaisia asioita, joita itsekin mietin! Tsemiä treenailuun!
Itsensä motivointi onnistuu varsinkin silloin kun huomaa kehittyneensä tai vertaa nykyisiä harjoitustuloksia alkuvaiheen harjoitteluun. Näin minä tsemppaan itseäni :)
Moikka, täältä löytyy esimerkkejä vk-lenkeistäni: http://sansunblogi.blogspot.com/2011/06/vauhtikestavyystreeneista.html. Varmaan nyt alkukesän tavoite voisi olla kymppi/puolimaraton, loppukesästä edessä olisi sitten maraton. Maraton toki vaatii muutakin kuin vk:ta, mutta kylläpä sekin aika kovaa juostaan! Heh, musta taas tuntuu, että en oo oikein saanut nostettua harjoitusvauhteja, mikä ei oikein motivoi... Mutta jospa se tästä!
Poistamulla tuli heti vaan mieleen sellainen psykologinen sparraus, ikään kuin pitäisit miniluennon aiheesta itsellesi, nimittäin. Mieti niitä, jotka vasta aloittavat juoksuharrastusta? Miten tsemppaisit heitä jatkamaan edes pientä hölkkää edes 20 minuuttia putkeen? Nimittäin, periaatteellisestihan tilanteesi on täysin on sama, kuin juoksuharrastusta ja kenties kuntoilua ylipäänsä aloittavalla, olet vain hieman eri tasolla jo. Tietysti, kova kilpailuviettisi ehkä kertoo siitä, että muiden innostaminen ja sparraus ei ehkä lisää omaa intoasi samalla tavalla kuin nämä "agressiivisemmat" metodisi :P mutta ehkä asian ajattelusta saat pikkasen lisäintoa edes seuraavalle vk:lle :)
VastaaPoistaHyviä vinkkejä! Tuommoinen itselleen puhuminen läpi suorituksen pitäis kyllä opetella... Joskus hyvänä päivänä se tosin onnistuu, huonona ei! :/
PoistaMä taas RAKASTAN sitä, kun mennään kovaa ja oksennus hiipii ylös. Siis siinä on jotain niin siistiä, kun syke on miljoona ja oksu polttaa kurkussa. Mä en tykkää yhtään sellasesta hissuttelusta. :D Senkään takia musta ei ole lenkkeilijäksi, koska meen aina kovaa, en tykkää yhtään mennä rauhassa tai hitaasti, vaikka se olisi hyödyllisempää tehdä sellasiakin lenkkejä...
VastaaPoistaJoskus jos tekee niin tiukkaa että tekee mieli luovuttaa, ajattelen vaan aina että otanko mieluummin sen luovutusolon ja häpeän, vaiko sen onnistumisen fiiliksen. Ja poikkeuksetta jälkimmäinen voittaa! ;)
Hahah, sä oot hullu! :D Ei vaan, hyvä, että jollakin on noin hyvä tsemppi! Kieltämättä aina silloin kun on luovuttanut (hidastanut vauhtia hetkeksi), harmittaa pirusti jälkeenpäin.
PoistaTosi hyviä vinkkejä. Oma ongelma on nimittäin just se, että en vk-lenkit meinaa jäädä välistä ja muuttuvat kevyeksi "perusmenoksi". Nyt pitää kokeilla näillä vinkeillä eteenpäin ja laittaa treenikerrat taas ihan kalenteriin.
VastaaPoistaJoo ehdottomasti kannattaa suunnitella vk-treenit etukäteen. Lepopäivän jälkeen kroppa ottaa parhaiten treenin vastaan, joten silloin on yksi hyvä mahdollisuus harjoitella kovempaa!
PoistaMoi!
VastaaPoistaMiten käytännössä teet noita vk-treenejä juoksumatolla? Teetkö jotenkin tietynmittaisia kovempia spurtteja vai miten? :)
http://sansunblogi.blogspot.com/2011/06/vauhtikestavyystreeneista.html, tuossapa mun lemppari vk-treenejä! :)
PoistaHeips!Laiska vk-juoksija ilmoittautuu! Ne on K-A-M-A-L-I-A! Miten sinä rakennat omasi? Pidätkö jotakin kilometri rajapyykkiä, vai aikaa? Voi kun joku pikkujuoksukeiju antaisi motivaatiota :) Kiitos muuten informatiivisesta blogistasi. Hanna
VastaaPoistaYleensä mä mittaan aikaa, mutta joskus harvoin matkaa. Tavallisimmin juoksen 7 min vetoja 3 min palautuksilla, mutta joskus pidempiä, ja joskus lyhempiä. http://sansunblogi.blogspot.com/2011/06/vauhtikestavyystreeneista.html, tuolta löytyy "lemppari" vk-treenini!
Poista"Ihana" kuulla, että paljonkin juossut kärsii näistä samoista oireista. Jossain vaiheessa jo mietin, onko mussa jokin vika, kun homma ei toimi kuin vettä vaan...
VastaaPoistaItse aloitin vastikään juoksemisen ja yleensä se joka viides lenkki on mukavuusalueella. Muutoin jokainen lenkki on juuri henkitoreissa juoksemista, tai ainakin tuntuu siltä tosin ilman niitä en jaksaisi juosta sataa metriäkään.
Lähinnä riittävän raivokas musiikki ja ajatus, että kohta ollaan perillä on niitä joiden avulla jaksaa. Sekä se ettei kantti anna myöden luovuttaa...
Bolt, muista myös juosta siellä mukavuusalueellakin välillä! Tosin varmaan tuska helpottaa ajan kanssa, kun saat vähän kuntoa kohotettua. Mutta ei tosiaan kannata vetää liian kovaa tai liian kovilla sykkeillä edes juoksuharjoittelun aloitusvaiheessa, tärkeetä on pitää syke tarpeeksi matalalla. :( Tsemppiä juoksuharjoitteluun!
PoistaKiitos. Kyllä noita matalan sykkeen harjoitteluitakin löytyy, jotka tekevätkin juoksusta mielekkäämpää ja tsemppaavat eteenpäin. Eiköhän tuo tuosta helpotu, mutta tosiaan sen verran rapakunnossa on oltu pitkän sairastelun jälkeen, että tuntuu jo reipas kävelykin nostavan tuota sykettä.
PoistaJuuri tän kanssa oon itsekin paininut jo kauan! :D miun keinoja on; yritän parhaani mukaan 'tiedostaa' sen rajan joka on mukavan reippaan matkavauhdin ja oksennusvauhdin välissä, ja tietoisesti menen sen rajan yli niin pitkälle kun ikiä pääsen (tää voi kuullostaa vähän pimeältä...mutta siis olennaista että tiedostan missä vaiheessa hapot alkaa jyllätä). No yks hyvä keino on kanssa että menee tekee treeniä salille juoksumatolle eikä siellä ihmisten edessä kehtaa luovuttaa niin sitten painelee hämärän rajamailla loppun saakka (toimii etenkin jos salilla on tuttuja :D). Ja mielikuvitus (kuvittelee itsensä kisaan, ja rinnalle juoksemaan jonkun kilpakumppanin jonka ehdottomasti haluaa voittaa) toimii aina :) Ja ei kaisiitä haittaakaan ole, jos sattuu olemaan vähän agressioita joita purkaa kovaan treeniin :)
VastaaPoistaNinni, juoksumatolla juostessa on kamalaa katella, kun näytössä syke hiipii koko ajan ylöspäin ja odotella, että kohta se kiipeää ananerobisen kynnyksen yli ja hapot iskee. :D Mua kyllä vähän hävettää tehdä noita vk-treenejä SATSilla naama punaisena ja hikeä tihkuen, kun muu jengi siellä hipsuttelee täysissä meikeissä ja näteissä vaatteissa! :D Mut joo, mielikuvituksen avulla koetan aina siirtää itseni johonkin kisaan taistelemaan kilpakumppaneita vastaan...
Poista