sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Kauden päätavoite

Kahtena viime kesänä kauden urheilullisena päätavoitteenani on ollut kokonainen maraton, ja olenpa sellaista kaavaillut tällekin kesälle. Ongelmana on ollut lähinnä sopivan tapahtuman löytäminen: kesällä 2010 juoksin ekan maratonini Helsingissa ja viime vuonna kirmasin Berliinissä. Berliinissä oli mahtavaa, mutta päätin, että tänä vuonna juoksisin maratonin koto-Suomessa käytännön syistä.

Sopivaa tapahtumaa on ollut jotenkin hankala löytää, vaikka maratoneja kyllä järjestetään pilvin pimein kesän aikana, ja täällä Oulun seudullakin maratoneja juostaan useampia. Mulla oli kuitenkin mielessä tiettyjä kriteereitä, jotka maratonin tulisi täyttää: tapahtuman tulisi olla suhteellisen iso ja mielellään vasta loppusyksystä. Plussaa olisi myös kiva ja nätti reitti, joka olisi "yhtenäinen", toisin sanottuna ei tarvitsisi juosta vaikkapa kahta puolikasta. 


Pienten Googletusten jälkeen sopiva maraton löytyi, ja näillä näkymin olen osallistumassa Vantaan maratonille, joka juostaan 14.10.! Ajankohta on tosi passeli, ja kyseessä on mitä ilmeisemmin Suomen toiseksi suurin maraton. Tänä vuonna Vantaalla juostaan myös SM-maraton, mikä taatusti luo tapahtumaan lisätunnelmaa, ja jonne aion huippujuoksija-siskoni ilmoittaa. ;) Ainut miinus on neljä kertaa juostava 10,5km reitti, joka tosin on aika tasainen ja nopea. 

Juoksuun on vielä hyvin aikaa, ja kesän aikana aion juosta harjoitusmielessä muutaman kympin ja ainakin kaksi puolimaratonia. Harjoittelufiilis kasvoi kuitenkin huikeasti, kun sain kauden päätavoitteen lyötyä lukkoon! Ollaan Saaran kanssa kaavailtu, että kerättäisiin suurempi porukka kasaan ja osallistuttaisiin joukkuemaratonille. Samalla porukalla voitaisiin sitten pitää vaikka leirityksiä tässä kesän aikana! :)

Onkos muilla maratoonareilla kauden huipennus mietittynä? :)

7 kommenttia:

  1. Melko samanlaisia aivoituksia on ollut ilmassa täälläkin, kauden päätavoitteeksi joku mukava maraton loppukesästä/syksyllä olisi kiva. Vantaan maratonia olen minäkin miettinyt. Reitti on kuulema aika nopea, joten se varmaan olisi kiva ensimmäinen maraton. Olen kans haaveillut maratonista ulkomailla, mutta se suunnitelma saattaa kaatua kohtuullisen pieneen bidjettiin...
    Saarallahan meni tajuttoman hyvin viime vuoden SM-maratonilla, toivottavasti tänä vuonna menee vähintään yhtä hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Berliinin maratonia voin kyllä suositella! :) Mut jos et sinne lähde, niin osallistu meidän Vantaan maratonin joukkueeseen! :D

      Poista
  2. Vau, kuulostaa hienolta! :) onko sun siskollasikin blogi? :)

    VastaaPoista
  3. Espoon Rantamaraton on ainakin maisemallisesti upea. Ja loppu kesästä. Ja yhtenä lenkkinä.

    VastaaPoista
  4. Moi! Juoksin vantaalla toissa syksynä puolikkaan ja reitti tosiaan on aika nopea, mutta saattaa kyllä käydä kokonaisella tylsäksi :DMulla on 3 puolikasta takana (sunnuntaina voi toivottavasti sanoa 4, kun HCR on juostu) ja kaverin kanssa päätettiin, että lähdetään juoksemaan meiän eka maraton Jenkkeihin, Atlantic Cityyn 21.10.2012, joten Vantaa taitaa jäädä väliin tällä kertaa. Tosi kiva blogi sulla muuten, juoksujuttuja vaan vieläkin voisi olla lisää! :)

    VastaaPoista
  5. Moi! Katselin hetken tuota kuvaa ja ehdin jo miettiä ennen lukemista, että näyttää kovasti Vantaalta... Olen juossut Vantaalla kaksi kertaa puolikkaan ja syksyllä taitaa tulla kolmas kerta (ei kahta ilman kolmatta, heh). Reitti on tosiaan nopea ja ajankohta hyvä. Ei ehkä mikään kaunein mahdollinen reitti, mutta tosiaan tasainen. Voin suositella!

    VastaaPoista