Kolikon toinen puoli - lääkisopiskelijoiden ongelmista

Tunnollinen, ahkera ja täydellisyyttä tavoitteleva - tämä taitaa olla se perinteinen lääkisläisen stereotypia. Lääketieteen opiskelijoita pidetään yleisesti sangen perfektionistisena porukkana, johon on valikoitunut elämässään menestyneitä ihmisiä. Eikä mikään ihmekään, että stereotypia elää: lääkisläisten ongelmista puhutaan julkisesti varsin vähän. 

Kolikolla on todella kääntöpuolensa, eikä lääketieteen opiskelijoiden elämä ole niin hehkeää kuin ulkopuoliset herkästi kuvittelevat. Vastikään Psychiatry Online -julkaisussa todettiin, että lääkisopiskelijat kärsivät todella kovasta stressistä opintojen aikana ja usea ajautuu jopa burn outiin! Mielenterveyden häiriöistä kärsii myös osa lääkisopiskelijoista.

Itse en tavallaan yhtään ihmettele tuota tutkimustulosta, sillä stereotypia lääkisläisistä ei ole tuulesta temmattu. Vaativia ja perfektionistisia ihmisiä on lääkiksessä keskimäärin enemmän kuin muissa tiedekunnissa empiirisen kokemukseni mukaan, ja nuo luonteenpiirteet taatusti edesauttavat stressin syntyä. Ja kun vielä lätkäistään useampi perfektionisti samaan tenttisaliin, soppa on valmis ja kilpailu on paikoin kovaa. Kun vaatimukset itseään kohti kasvavat, lisääntyvät väistämättä epäonnistumiset ja riittämättömyyden tunteet, mikä taas puolestaan horjuttaa itsetuntoa ja mielenterveyttä. Onneksi meillä Oulussa kilpailu ei ole mitenkään hullun kovaa, en tiedä sitten, mikä on asia muissa lääkiksissä. Mutta kyllä meiltäkin löytyy heitä, joille kelpaa vain paras.

Taipumus perfektionismiin näkyy myös muussa kuin opiskeluissa. Lääkisopiskelijoiden joukosta löytyy niin lahjakkaita muusikkoja kuin huippu-urheilijoita - me haluamme suoriutua menestyksekkäästi myös muilla elämän osa-alueilla. Erityisesti terveyteen ja liikuntaan satsaaminen on yleistä, ja lenkkipoluilla ja kuntosaleilla törmääkin usein muihin lääkisläisiin. Ihmiset syövät yleisesti ottaen terveellisesti, ja kroppa pyritään pitämään kivan timmissä kunnossa. Tässä ei sinänsä ole mitään pahaa, ja mielestäni on ihan asiallista, että tulevat terveydenhoitoalan ammattilaiset pitävät huolta itsestään. Joidenkin mielestä lääkis kuitenkin asettaa jonkinlaisia ulkonäkö- ja treenailupaineita - kun muut näyttävät hyvältä ja liikkuvat paljon, ei viitsitä jäädä "huonommiksi".

Ulkonäköpaineet, täydellisyyden tavoittelu ja vaativuus voivat johtaa uupumiseen, mutta joillakin tilanne kärjistyy mielenterveysongelmiin. Myös lääkisopiskelijoilla on masennusta, unettomuutta ja ahdistusta, ja mielestäni (entisiä) syömishäiriöisiä lääkiksen käytäviltä löytyy tavallista enemmän. Mielenterveysongelmista ei juuri koulutuksessa puhuta, ja aihe tuntuu olevan jonkinlainen tabu. Tulevat lääkärit koulitaan jo alusta alkaen siihen, että auttaja ei apua pahemmin pyydä, vaan koettaa pärjätä itsekseen. Joskus myös tuntuu siltä, että vaikka nähdään, että joku ei voi hyvin, siihen ei vaan puututa ainakaan tarpeeksi hankasti.

Täytyy toki muistaa, että suurin osa lääkisläisistä porskuttaa koulun läpi ongelmitta ja uupumatta - pointti ei ole siinä, että lääkiksessä ongelmia olisi jotenkin enemmän, vaan siinä, että ongelmia voi olla myös lääkisopiskelijoilla. Opinnot eivät sinänsä aja ketään uupumukseen, vaan usein taustalla on jotain pidempiaikaista, kuten tietynlainen persoonallisuus tai mielenterveyden häiriö. Voin kuitenkin hyvin ymmärtää sen, miksi lääkis on otollinen paikka kaikenlaisille ongelmille. Itse olen onneksi selvinnyt yli ajasta, jolloin kymppi oli ainoa kelvollinen koenumero. Muutoin olisin varmaan lähtenyt hanakammin arvosanakilpailuun ja ottanut paineita asiasta kuin asiasta. Ulkonäköpaineilta en ole naisena suoranaisesti voinut välttyä, mutta onnekseni urheilemisillani on pääasiallisesti muut tarkoitusperät, niin olen välttynyt pahimmalta vertailulta.

Toivoisinkin, että pikku hiljaa koulutuksessamme nostettaisiin kissa pöydälle ja ikävätkin asiat saataisiin tapetille. Meidän koulussa puhutaan todella vähän esimerkiksi stressinhallintakeinoista, eikä koulutusohjelma kauheasti jousta esimerkiksi sairastapausten vuoksi. Uupunut tai masentunut opiskelija tippuu ihan liian helposti matkasta, ja rästitenttien tekeminen vaatii moninkertaiset ponnistelut tenttien kasaantuessa ja suoritusaikataulun ollessa tiukka. Näissä asioissa olisi paljon parantamisen varaa, ja uskon, että vain avoimen keskustelun avulla asioihin saadaan muuutosta!

(kuvat täältä, täältä, täältä)

Ps. Lueskelkaapa Ainoa -blogista hieman samanaiheista pohdiskelua!